Opetusministeriö on myöntänyt Keski-Suomen Tanssin Keskukselle valtionavustuksena 25 000 euroa Tanssia verkossa –hankkeeseen. Hanke on jatkoa viime vuonna käynnistyneelle Tanssia matkailijoille –hankkeelle, jossa kehitettiin tanssin matkailullista tuotteistamista yhteistyössä matkailusektorin kanssa.
Tanssia verkossa –hankkeessa asiakkaalle tarjotaan mahdollisuus ostaa elämyspalveluita suoraan verkosta ennen matkaa. Palvelut rakennetaan teemoittain ja sisältölähtöisesti yhteistyössä sopivien matkailuyritysten kanssa. Matkailijat voivat esimerkiksi tilata suomalaista kansantanssin opetusta matkansa kohokohdaksi ennakkolta sovittuun paikkaan. Hankkeessa on tarkoitus jatkaa yhteistyötä olemassa olevien verkostojen avulla ja synnyttää uusia mielenkiintoisia kokonaisuuksia matkailuyritysten kuten Juhlatalo Juurikkasaaren kanssa. Tanssin palvelut ja teemoitettu ohjelma toimivat vetovoimatekijöinä matkaa suunniteltaessa.
Sosiaaliset mediat ja viraalimarkkinointi otetaan Tanssia verkossa –hankkeessa erityisesti huomioon. Tarkoituksena on tuottaa mielenkiintoista ja elävää markkinointia verkkopalveluihin, kuten VisitFinland, Youtube ja Facebook. Tanssipalveluiden kysyntä on ollut laajaa myös meneillään olevassa hankkeessa, joten tulevaisuudessa matkailumarkkinointi saa lisää uusia kipinöitä tanssitaiteen puolelta.
Lisätietoja Pauliina Lapio puh 0443992234
|