Re: Hyvinvoiva kansalainen
Tilanne on poikkeuksellisen vaikea ennakoida, koska työttömyys nousee juuri nyt katastrofaalisella vauhdilla mutta jo ensi vuosikymmenellä on edessä työvoimapula. Vaikeutta lisää vielä se, että tuleva työvoiman tarve ei kohdistu kokonaan samoihin aloihin kuin lamaa edeltäneessä maailmassa.
Kaikkein tärkeintä on estää kaikilla keinoilla nuorison laajamittainen syrjäytyminen. Se on paitsi epäreilua myös taloudellisesti kestämätöntä, koska kohta työn tekijöitä todella tarvitaan. Tässä tarvitaan yhteistä vastuunkantoa.
Maakunnallinen rekrytointi varsinkin sosiaali- ja terveysalalla on hyvä ajatus. Sen sijaan vapaaehtoistyön merkityksen kasvuun ei kannata luottaa, koska siinä innokkaimmat suuret ikäpolvet ovat vanhenemassa. Sosiaaliset mediat tietysti avaavat uusia verkostoja, mutta ne ovat useimmiten löyhiä ja paikasta riippumattomia.
Peruspalvelut pitää jatkossakin järjestää siten, että kaikki pääsevät niistä osallisiksi. Tässä tarvitaan toimintamallien vahvaa kehittämistyötä ja mm. tietoverkkojen hyödyntämistä. Lisäksi kokonaisveroastetta pitää nostaa, jotta riittävät resurssit palveluihin saadaan turvattua.