Muokkaa viestiä

Vierailijan nimi
Aihe
Viesti

Re: Osaaminen ja luovuus kukoistavat

Kolmenkymmenen vuoden kuluttua meillä on:

-koko Keski-Suomen kattava luettelo tiloista, joissa voi pitää konsertteja, taidenäyttelyitä, työpajoja, esityksiä, tällainen on mm. Keuruun Kulttuuritalo Kimara

-Keski-Suomen taiteilijat voivat kiertää näissä paikoissa ja keskisuomalaiset ovat oppineet luottamaan oman alueen tekijöiden kykyihin ja käyvät virkistäytymässä näissä tilaisuuksissa.

-Keski-Suomessa palkataan vuodeksi kerrallaan 2-3 kunnantrubaduuria, jotka kiertävät esiintymässä vanhainkodeissa, kouluissa, päiväkodeissa, vammaispuolella ja sairaaloissa, toinen "esiintyjä" voi olla myös voi olla myös tanssin, tarinankerronnan  tai kuvataiteen alalta.

-keski-Suomnessa on eri taiteen alojen markkinoija, jolla on kattavat tiedot eri taiteenalojen tekijöistä, jolloin häneltä voidaan kysyä tietynlaista ohjelmaa. Toisaalta hänellä on myös tietokanta viestimiin ja suuriin yrityksiin, jolloin hänen kauttaan voi lähettää esimerkiksi tiedotteita uusista tapahtumista.

-työyhteisöt ovat heränneet huomaamaan, että liikunna ohella tyky-toiminta voidaan tehdä  myös taiteen keinoin.